tiistaina

Satumetsän jälleenrakentaminen (kevät 2012)

Tytön huoneesta tulee pieni satumaailma. Tai oikeastaan se on sitä ollutkin jo jonkun aikaa, mutta pieniä muutoksia kaivataan vielä. Tässä sadussa taivas on sininen ja maisemat hattaraa.

Aiemmin huoneessa oli kaksi vaaleanpunaista seinää, joissa vihreitä raitoja. Vihreät raidat kuvasivat suuria kasveja, joista yhdestä nurkasta kasvoikin suuret lehdet. Huone oli mieleeni hieman liian levoton, koska seinien maalausten takia huonekalujen sijoittelu oli vaikeaa. Nyt värillinen seinä sai värikseen rauhoittavan ajopuun värin. Muutama vihreä raita säästettiin, yksi/seinä. Eli toisestakin seinästä maalasimme muutaman vihreän raidan päälle samaa pohjalla olevaa vaaleanpunaista. Täältä löydätkin huoneesta muutamia kuvia tältä hetkeltä.

Seuraavaksi satumetsä kaipaa kattoonsa taivaan värin, värin tulisi olla raikas ja muihin väreihin hyvin sointuva.

Huoneen sävyinä on alusta asti ollut mukana

  • valkoinen
  • pinkki/vaaleanpunainen
  • turkoosi/vaaleansininen
  • vihreä
  • ja nyt myös tuo edellä mainittu harmaansävy 

Alkuperäinen idea väreihin lähti Marimekon Karkuteillä kankaasta, josta edottomasti halusin ommella huoneeseen verhot. Kyseistä väriä ei enää näköjään myydä, joten hyvä, että tuli ostettua ja tehtyä ajoissa! (Googlen kuvahaulla löysin kankaasta kuvan toisesta blogista, kiitos kuvalainasta siis Muodontuolissa-blogille.






Taivas saa siis luonnollisesti turkoosin/vaaleansinisen sävyn, näyttääkseen taivaalta. Kalusteet huoneessa ovat pääosin valkoisia, koska ne ovat pidempi-ikäisiä ja voimme taas vaihtaa nopeasti koko huoneen ulkoasua tekstiileillä tai seiniä maalaamalla. Huone kasvaa lapsen mukana ja kohta hänkin saa ottaa enemmän osaa huoneen suunnitteluun.


Taivaan maalaamisessa on mietinnän alla vielä, olisiko taivas tasaisen sininen vai olisiko se utuisten pilvien takana. Toisaalta pilvet elävöittäisivät kattoa, mutta olisiko se vain sotkuisen näköinen, ikään kuin vahingossa töhritty. Tämän tulemme näkemään jatkossa, kunhan maalikaupassa on käyty. Ensimmäisen version aion maalata töpöttelemällä, pilvi-ideaa testaten. Jos ei näytä hyvältä, niin koko katto saa tasaisen värin pintaansa.